lauantai 30. toukokuuta 2015

PROJECT

Mun tehtävä tällä vuodella oli luoda lyhyehkö video mun high school urheilusta, joten päätin vähän ottaa omia valtuuksia ja lähestyä projektia näkökulmasta, että miksi vaihtareiden pitäisi liittyä high school urheilujoukkueisiin!




tiistai 26. toukokuuta 2015

THE WILDERNESS

Me ollaan oltu täällä Michiganissa lomilla käytännössä jo viime keskiviikosta asti ja viime viikonloppu oli meidän viimeinen viikonloppu ennen graduationia, jonka jälkeen enää viikko ennen kotiinpalua, what?!! Kuitenkin... Me ollaan jo pitkään haluttu mennä käymään pohjois Michiganissa sijaitsevalla saarella nimeltä Mackinac Island. Benzoniasta sinne meillä oli vain n. 3 tunnin ajomatka plus puolentunnin vene matka. Saarella autot eivät ole sallittuja, joten kulkeminen tapahtui joko kävellen, pyöräillen tai hevosten kanssa! Meidän oli aluksi tarkoitus vuokrata pyörät, mutta siinäkohtaa kun oltiin pääsemässä luukulle pyörät loppuivat kesken... 

ps. Viimepostauksissahuomasitte varmaan kuvien laadun olevan tosi huono. Blogger on mun kohdalla jostain syystä temppuillut kuvien koon ja laadun suhteen, joten tässä parasta mihin pystyin !










Sen sijaan että oltaisiin illalla lähdetty ajelemaan takaisin kotiin, me mentiin telttailemaan! En edes muista milloin olisin viimeeksi ollut telttailemassa, joten oli ihan hauska kokemus s´moressien kera tietty! 





maanantai 11. toukokuuta 2015

SOX vs. TIGERS

Osana Chicagon matkaa me saatiin myös valita että halutaanko mennä katsomaan professional baseballpeliä, vai museoon, niin tottakai me sitten ensimmäisenä ilmottauduttiin pelikatsomoon! En ole aikaisemmin päässyt vielä katsomaan baseballia, koska meillä on yleensä jalkapalloa samaan aikaan, mutta  oli kyllä siistiä päästä isolle areenalle katsomaan ammattilaisten peliä! Vierustoverit vaan naureskeli mulle kun kyselin jatkuvasti säännöistä sun muista, mutta luulen että seuraavaa peliä pystyn jo ihan omin avuin seuraamaan! ( Btw. Michigan Tigers won ;) ! )











sunnuntai 10. toukokuuta 2015

CHICAGO

En tiedä olenko vielä kertaakaan täällä päässä maininnut, kuinka meidän koulu järjesti mahdollisuuden kaikille world history -kurssin opiskelijoille lähteä viikon mittaiselle reissulle Chicagoon. Tätä matkaa on sitten odotettu ainakin joulusta asti ja nyt se on jo ohi... Valtavasta kävelymäärästä ja pienistä mutkista huolimatta, oli kyllä aivan mahtava reissu!




Ensimmäisenä päivänä Chicagossa meillä oli luvassa lähinnä museossa käyntejä, Chicagon Universityssä vierailua sekä ammattilais tason baseball pelin katsomista!


Koko porukka Chicago Universityn edessä menossa museoon










Tokana päivänä meillä oli vuorossa aarteen metsästy, jonka tarkoituksena oli mennä ympäri kaupunkia pienissä ryhmissä ja ottaa kuvia listassa olevien vihjeiden perusteella. Siinä tuli sitten käveltyä ja juostua ympäri kaupunkia parisen tuntia kuvia räpsien... Ei ihan voitettu, mutta melkeen. Mun kameraa tuli matkan aikana käytettyä oikein urakalla, mutta tietty mun tuurilla siinä kohtaa kun päästiin the Bean nähtävyydelle, mun akku päätti loppua... Onneksi oli puhelimissa vielä pari prosenttia niin ei jäänyt kuvat ottamatta!



Sky Towering 103 kerros!! 









Viimeisenä päivänä ennen lähtöä me saatiin valita joko eläintarha, aquarium tai museo ja me päätettiin vaihtareiden kanssa lähteä eläintarhaan, mutta meidän tuurilla puolet paikoista oli vielä kiinni koska oli niin aikasta aamulla

                                     




sunnuntai 3. toukokuuta 2015

FINALLY ADULT

Nyt voin vihdoin ja viimein kutsua itseäni laillisesti aikuiseksi! Viime perjantaina vietin täällä siis mun 18 v. syntymäpäivää, mikä meillä suomessa on normaalisti vapun päivä, mutta täällä Amerikan puolella herättiin normaaliin tapaan kuudelta aamulla ja tallattiin koulun käytäviä pitkin. Vaikka en ihan perus suomalaista 18 v synttäriä viettänytkään, niin tuli kyllä ihanien kamujen ansiosta vietettyä hyvinkin onnistunut päivä!


Lokeroylläri





Harkkojen jälkeen lähdettin meidän perus foreign squad porukalla ( paitsi Emma ) Traverseen shoppailemaan ja syömään Sushia ja ai että oli hyvää! Paitsi jälkeenpäin oltiin niin ähkyssä että hyvä kun päästiin ravintolasta ulos ;D