sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

THE END OF THIS CHAPTER

Vaihtovuotta kuvaillaan yleensä elämän parhaaksi vuodeksi, ja kyllä se sitä onkin. Samaan aikaan se on kuitenkin myös the best and the worst year of my life. En tarkoita mitenkään että vaihtovuosi on huono kokemus, mutta sen aikana joutuu käymään läpi monenlaisia haasteita ja tunteita, jotka koettelevat kyllä paikka paikoin vuoden aikana. Vaihtovuosi on paras vuosi siinä mielessä, että se ei tule koskaan unohtumaan! Olen ollut nyt viikon verran kotona, ja positiivisesti voin sanoa, että olen niin "monta askelta edellä" verrattuna siihen jos en olisi lähtenyt vaihtoon. Vaikkei sitä vuoden aikana aina huomaakkaan, niin kielitaitoni on kehittynyt huomattavasti, joka on aina plussaa! Olen monesti saanut kommentteja että olen avoimempi ja paljon reippaamman oloinen, mikä myös on aina kotiinpäin. Itse koen vaihtovuoteni olevan erittäin luonnetta kasvattava kokemus enkä vaihtaisi sitä mistään hinnasta. Kaikkien näiden positiivisten muutosten lisäksi sain neljä uutta parasta ystävää ympäri maailmaa, joiden kanssa puhun lähes päivittäin ja suunnittelen meneväni katsomaan! Itsellänikin oli jossain vaiheessa ennen lähtöä, että vaihtovuosi on kuin vuoden unelmaloma ja pelkkää ruusuillatanssimista. Mutta nuo kymmenen kuukautta ovat todennäköisesti olleet tähän asti elämäni haastavimmat kuukaudet. Vaihto-oppilaani joudut aloittamaan täysin puhtaalta pöydältä, pärjäämään uuden ympäristön kanssa, tulemaan toimeen ihmisten kanssa joiden kanssa et välttämättä halua edes tulla toimeen, pistämään välillä syrjään omat huonot päivät ja mielyttämään muita. Se ei aina ole helppoa, mutta sitten on niitä ajanjaksoja, jolloin kaikki on mahtavaa ja kun sitä vuotta miettii kokonaisuudessa, kaikki on sen vaivan arvoista! Itse myös huomasin arvostavani suomea ja omaa perhettäni täysin uudella tavalla! (varsinkin kun joutui itse budjetoimaan ja näki kuinka helposti sitä rahaa meni kaikkeen) 

Olen myös tosi tyytyväinen, että valitsin juuri jenkit kohdemaakseni, koska näin siitä aivan toisenlaisen puolen jonkalaiseksi en olisi sitä ikinä osannut kuvitella. Se on totta että jenkeissä koulutuksen taso ei ainakaan high schoolissa ole mitään huippuluokkaa, ja että teini-ikäiset siellä ovat astetta "lapsellisempia" mutta oppisin heiltä niin monia hyviä personality traitteja, joita me suomalaiset tai edes eurooppalaiset ei omata. Amerikkalaisilla on täysin omanlainen palo esim. urheiluun ja se treenaaminen otetaan tosissaan! Vaikka kyse olisikin vain koulutason urheilusta. Heti New Yorkissa oltuani sain myös huomata kuinka ystävällisiä ja avoimia kaikki olivat, mikä oli tosi erilaista suomeen verrattuna! En siis kadu yhtään mitään, päin vastoin! It was an experience I will never forget, and I met people I will never ever forget!

Euroopan vaihtariporukka Washington D.C. lentokentällä lähdössä kotiin

Kiitos kaikille jotka seurasitte mun vuotta täällä blogin puolella. Toivottavasti joku innostui lähtemään vaihtoon, tai sai edes jonkinnäköisen ajatuksen lähteä! En aio jatkaa tämän blogin parissa enää tietenkään mutta who knows, riippuu mitä tuleman pitää saattaa olla että aukeaa täysin uusi blogi luettavaksi!

Good Bye <3 !

maanantai 1. kesäkuuta 2015

GRADUATION

We did it! Kauan odotettu päivä ja mun virallien high school uran päätös eli graduation oli eilen. Silloin kun saavuin tänne ensimmäistä kertaa en olisi ikinä uskonut näkeväni tätä päivää vaan se tuntui vaan kaukaiselta ajatukselta. Siinä kohtaa kun eilen koko senior luokka heitti hatut ilmaan valmistumisen päätteeksi, tajusin etten todennäköisesti tule ikinä enää näkemään suurinta osaa näistä ihmisistä, enkä tule enää ikinä heräämään aikaisin aamulla mennäkseni benzien käytäviä pitkin... Graduation toden totta oli yksi monista syistä miksi valitsin lähteä Amerikkaan, ja onnekseni voin sanoa että se oli juuri niinkuin odotinkin! Graduation tapahtui juuri niinkuin elokuvissa hatun heittoa mukaanlukien ja meille jopa soitettiin se kappale minkä aina kuulee elokuvissa! Ei varmaan tarvitse edes sanoa että olin ihan täpinöissä koko tapahtuman ajan. Ihan siitäkin syystä että pelkäsin mun hatun lentävän tuulen mukana tai että kompastun lavalle astuessa, mutta nyt voin sanoa onnistuneesti been there done that and graduated from Benzie Central High School! Eilen käynnisti myös mun viimeisen viikon täällä Amerikassa, mikä on jotenkin tosi hemostuttava ajatus. Oon superinnoissani että pääsen taas näkemään kaikki vuoden jälkeen, mutta osaan jo nyt sanoa että tulen kaipaamaan mun kavereita ihan hirmusesti!


My favourite Thai girls!

BC exchange students 2014-2015




Mun ensimmäisiä Amerikka kamuja!


Sistas from another mistas

The Mummey Family
















Soccer Seniors 


True friends are hard to find, difficult to leave and impossible to forget... I found my best friends from 4 different countries and it really is difficult to leave them, but I will never forget them!

lauantai 30. toukokuuta 2015

PROJECT

Mun tehtävä tällä vuodella oli luoda lyhyehkö video mun high school urheilusta, joten päätin vähän ottaa omia valtuuksia ja lähestyä projektia näkökulmasta, että miksi vaihtareiden pitäisi liittyä high school urheilujoukkueisiin!




tiistai 26. toukokuuta 2015

THE WILDERNESS

Me ollaan oltu täällä Michiganissa lomilla käytännössä jo viime keskiviikosta asti ja viime viikonloppu oli meidän viimeinen viikonloppu ennen graduationia, jonka jälkeen enää viikko ennen kotiinpalua, what?!! Kuitenkin... Me ollaan jo pitkään haluttu mennä käymään pohjois Michiganissa sijaitsevalla saarella nimeltä Mackinac Island. Benzoniasta sinne meillä oli vain n. 3 tunnin ajomatka plus puolentunnin vene matka. Saarella autot eivät ole sallittuja, joten kulkeminen tapahtui joko kävellen, pyöräillen tai hevosten kanssa! Meidän oli aluksi tarkoitus vuokrata pyörät, mutta siinäkohtaa kun oltiin pääsemässä luukulle pyörät loppuivat kesken... 

ps. Viimepostauksissahuomasitte varmaan kuvien laadun olevan tosi huono. Blogger on mun kohdalla jostain syystä temppuillut kuvien koon ja laadun suhteen, joten tässä parasta mihin pystyin !










Sen sijaan että oltaisiin illalla lähdetty ajelemaan takaisin kotiin, me mentiin telttailemaan! En edes muista milloin olisin viimeeksi ollut telttailemassa, joten oli ihan hauska kokemus s´moressien kera tietty! 





maanantai 11. toukokuuta 2015

SOX vs. TIGERS

Osana Chicagon matkaa me saatiin myös valita että halutaanko mennä katsomaan professional baseballpeliä, vai museoon, niin tottakai me sitten ensimmäisenä ilmottauduttiin pelikatsomoon! En ole aikaisemmin päässyt vielä katsomaan baseballia, koska meillä on yleensä jalkapalloa samaan aikaan, mutta  oli kyllä siistiä päästä isolle areenalle katsomaan ammattilaisten peliä! Vierustoverit vaan naureskeli mulle kun kyselin jatkuvasti säännöistä sun muista, mutta luulen että seuraavaa peliä pystyn jo ihan omin avuin seuraamaan! ( Btw. Michigan Tigers won ;) ! )











sunnuntai 10. toukokuuta 2015

CHICAGO

En tiedä olenko vielä kertaakaan täällä päässä maininnut, kuinka meidän koulu järjesti mahdollisuuden kaikille world history -kurssin opiskelijoille lähteä viikon mittaiselle reissulle Chicagoon. Tätä matkaa on sitten odotettu ainakin joulusta asti ja nyt se on jo ohi... Valtavasta kävelymäärästä ja pienistä mutkista huolimatta, oli kyllä aivan mahtava reissu!




Ensimmäisenä päivänä Chicagossa meillä oli luvassa lähinnä museossa käyntejä, Chicagon Universityssä vierailua sekä ammattilais tason baseball pelin katsomista!


Koko porukka Chicago Universityn edessä menossa museoon










Tokana päivänä meillä oli vuorossa aarteen metsästy, jonka tarkoituksena oli mennä ympäri kaupunkia pienissä ryhmissä ja ottaa kuvia listassa olevien vihjeiden perusteella. Siinä tuli sitten käveltyä ja juostua ympäri kaupunkia parisen tuntia kuvia räpsien... Ei ihan voitettu, mutta melkeen. Mun kameraa tuli matkan aikana käytettyä oikein urakalla, mutta tietty mun tuurilla siinä kohtaa kun päästiin the Bean nähtävyydelle, mun akku päätti loppua... Onneksi oli puhelimissa vielä pari prosenttia niin ei jäänyt kuvat ottamatta!



Sky Towering 103 kerros!! 









Viimeisenä päivänä ennen lähtöä me saatiin valita joko eläintarha, aquarium tai museo ja me päätettiin vaihtareiden kanssa lähteä eläintarhaan, mutta meidän tuurilla puolet paikoista oli vielä kiinni koska oli niin aikasta aamulla