sunnuntai 30. marraskuuta 2014

THANKSGIVING

Torstaina täällä jenkkilän päässä vietettiin tosiaan thanksgivingiä sukulaisten voimin ja syömistä tapahtui ton päivän aikana kyllä enemmän kuin tarpeeksi haha! Thanksgivinginä pöydästä tyypillisesti löytyy kalkkuna, perunamuusia monella eri tapaa, squash ( joka on kurpitsan ja bataatin välimuotoa lähentelevä vihannes, leipää ja karpalohilloa. Jälkkäripöydästä puolestaan löytyi kurpitsa- ja omenapiirakkaa, juustokaukkua sun muita herkkuja, joten kyllä siinä ihan kunnolla sitä maisteltavaa riitti tuolle päivälle! Onneksi tuo päivä oli kuitenkin yhtä chillailua, pienen lapsen perässä juoksemista laskematta.
Illan käänteessä olikin aika pistää mukavat kengät jalkaan ja ahtaa kupongit kukkaroon, sillä luvassa oli Black Friday shoppailua! Me päätettiin aloittaa meidän shoppailut jo torstai illalla, jotta päästäisiin ensimmäisinä käsiksi hyviin tarjouksiin ja suunnattiin kaveriporukalla Target nimiseen kauppaan josta löytyy kaikkea maan ja taivaan välillä. Niille jotka ei tiedä, niin Black Friday on thanksgivingin jälkeen tuleva perjantai, jolloin kaikki USA:n kaupat alentaa hintojaan. Jotkut kaupat antavat ihan hulluja alennuksia, kun taas jotkut eivät juurikaan niitä laske. Sota suunnitelmaa tuli kavereiden kanssa hiottua kaupan ulkopuolella ja ihan syystä. Jonot olivat nimittäin ihan mielettömät. Laitettiin vuorotellen joku aina jonottamaan sillä aikaa kun muut metsästivät tarvitsemiaan tuotteita hahah. Totta puhuen odotin kyllä hieman parempia tarjouksia, mutta kyllä sitä silti shoppailtua tuli ja jos ei muuta niin taas olen ainakin yhtä kokemusta rikkaampi! :D


Tossa on se squash josta mainitsin

Black Friday tarjousten selailua!









Lily <3


Seeya <3!

torstai 13. marraskuuta 2014

SHORT UPDATE

Hello everyone! Tänään on eka päivä kunnon lumisadetta ja aurinkoa eli ihana talvi-ilma siis ja mun tuurilla olen kipeenä kotona... Hyvä puoli onn että nyt mulla on viimein aikaa vähän päivätellä mun blogia. Ennen lähtöä mulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia blogin suhteen, muuta kuin etten aio pitää superpitkiä taukoja, koska itse muistan aina harmitelleeni jos luin jotain blogia eikä siellä ikinä ollut mitään uutta kun koitin katsoa. Oon kuitenkin itse huomannut kuinka sitä aikaa, eteenkin bloggaamiselle, on tosi vaikeeta löytää. Varsinkin kun ensiviikolla alkaa talviurheilu kausi. Nyt kuitenkin oon ajatellut ottaa tavoitteeksi vähän parantaa tapoja ja alkaa paremmin suunnittelemaan postauksia ja ajankäyttöä. Sen voin sanoa että Joulukuulle yritän toteuttaa ehkä jonkun näköistä videota who knows. Mun omia lemppareita muiden blogeissa oli aina question & answer -postaukset, joten ajattelin itsekkin sellaisen tässä lähiaikoina väsätä! Aina kun siis tulee kysymyksiä mieleen mun vaihtovuoteen, yleisesti vaihtari elämään liittyen tai aiheen ulkopuolelta niin siitä vaan kysymyksiä tulemaan :)

Oh those times

Seeya <3!

maanantai 3. marraskuuta 2014

TRICK OR TREAT

Amerikkalainen halloween perinteineen voidaan nyt virallisesti vetää yli to do listalta! Täällä jenkkilässä juhla pyhiin osataan panostaa ihan kunnolla ja valmistelut aloitetaan hyvissä ajoin. Melkeimpä jo ensimmäisen kuukauden jälkeen kaupat alkoi pursua kaiken maailman halloween koristeista ja viimeviikolla talojen kuistit olivat täynnä kurpitsoja, hämähäkkejä, notia etc. etc.

Amerikassa halloween on melko iso juttu, varsinkin jos suomeen vertaa, ja se on vähän erilainen eri ikäluokille. Pienet lapset, yleensä ala-aste ikäiset, kiertävät talolta talolle pukeutuneina erilaisiin asuihin pyytäen karkkia. Vähän niinkuin suomessa pääsiäisenä, ja jos joku ei tiennyt niin tämä perinne on nimeltään trick or treating. Niille, jotka alkavat olemaan liian vanhoja tähän perinteeseen, halloween ei ole enää niin mielenkiintoinen vaan yleensä se vietetään katsomalla kauhuelokuvia, juhlien tms. Meidän halloween päivä oli todella simppeli, mutta oon silti tosi tyytyväinen. Iltapäivä me aloitettiin Saran kanssa yrittämällä maalata (tuhraamalla) meidän kasvot mexican skull tyylillä, jonka jälkeen haettiin Maddyn kanssa Isaac ja kierreltiin ympäri frankfortia. Illan huima tric or treat saalis oli omena, tikkari ja pumpkin donut. Koettiin nimittäin olevamme turhan vanhoja kiertämään talolta toiselle pyytämässä karkkia joten päädyttiin kaupan kautta kotiin katsomaan leffoja.

Kuvia halloweenilta ei mun kamerasta valitettavasti juurikaan löytynyt joten tässä on kuva saalis tällä kertaa...

Funniest but grossest part was trying to empty the pumpkin 


My first ever Jack-O-lantern

Halloweenia edeltävänä viikonloppuna meillä oli vaihtaritapaaminen Crystal Mountain nimisessä paikassa, jossa järjestettiin haunted forest tapahtuma. Siellä me sitten illalla käveltiin metsässä pienissä ryhmissä ja ihmiset hyppelehti puskista säikäyttämään tai jahtasivat ympäriinsä pukeutuneina kaikenmaailman asuihin. Siellä me sitten juostiin käsi kädessä ja kiljuttiin, mutta hauskaa oli!

Suomi, Sveitsi, me, Tanska, Korea, Mexico, Kiina



biggest pumpkin I have ever seen

Seeya <3!