perjantai 26. joulukuuta 2014

DIFFERENT KIND OF CHRISTMAS

Näin päivä myöhässä Merry Christmas! Taas yksi juhlapyhä takana ja maha taas kerran täynnä kaiken maailman herkkuja. Elokuvista saa aina sen käsityksen että Amerikkalainen joulu on täyttä yliampumista varsinkin koristeiden kohdalla. Sen voin myöntää että kyllä täällä ihan runsaalla kädellä osataan koristella ja luoda sitä joulutunnelmaa. Omalla kohdalla voin kyllä muuten sanoa että joulu oli jotain aivan muuta odotuksiin verrattuna.

Amerikassahan joulua vietetään vasta 25 joulukuuta siinä missä meillä joulua vietetään jo 24. Joulu aattoa edeltävänä iltana me oltiin sveitsi Saran kanssa meidän kaverilla Morganilla yötä, koska oltiin oltu viettämässä ski teamin elokuvailtaa. Kotiutumisen ja erittäin sokeripitoisen aamupalan jälkeen luvassa oli lähinnä skypettelyä perheen kanssa ja runsaan illallisen jälkeen alkanut kirkko. En ole mikään kovinkaan suuri uskonto ihminen, mutta joulukirkko oli kyllä tuon päivän kohokohta. Amerikan kirkkokulttuuri poikkeaa monin tavoin meidän perus jumalanpalveluksista yms. Täällä monet munkin kavereista käy kirkossa ihan viikoittain. Mulle joulukirkko oli puolestaan ensimmäinen kerta täällä.  Palveluksen aikana pappi sanoi pari sanaa jouluhengestä ja tietty hiukan myös perus juttuja Raamatusta, jonka jälkeen randomit ihmiset saattoivat tulla lavalle esittämään joululaulun. Lopuksi kaikille jaettiin kynttilät, jotka sitten sytytettiin ja laulettiin jouluyö, juhlayö. Saatiin jopa kunnon naurut kun pappi sanoi kesken kaiken pikkupojalle: dude, give me high five.

Jouluaamuna Maddy tuli seitsemältä mun huoneeseen ja alkoi huutamaan että nyt on joulu ja meidän pitää mennä avaamaan lahjat. Ilmeisesti kaikki ei kuitenkaan ollut vielä valmista joten päädyin nukkumaan tunnin verran sohvalla, jonka jälkeen alettiin sitten avaamaan lahjoja haha... Perinteisesti ensimmäinen lahja avataan jo jouluaattona kirkon jälkeen, eli Maddy sai valita mulle lahjan avattavaksi ja päin vastoin. Seuraavana aamuna aloitetaan stockingeista eli niistä kuuluisista jättisukista jotka roikkuvat takan päällä (ja sisältää yleensä karkkia ja pikkutavaraa) & sen jälkeen avataan itse lahjat!







Joulukortti suomesta <3












Stocking sisältö!



Kaiken tämän härdellin jälkeen saatiin viimein syötyä aamupalaa ja ajettiin sukulaisten luo syömään lisää ei niin perinteistä jouluruokaa lasagnea. Olin todella yllättynyt että joulu on meillä suomessa isompi juttu kuin täällä. Enkä siis väitä että asia olisi näin koko Amerikassa, vaan todennäköisesti suurin osa perheistä viettää juuri sellaista elokuvajoulua! Mun host perhe sattuu viettämään joulua vähän pienemmällä kokoon panolla ja panostuksella, mutta jouluhenki oli silti paikallaan ja sain viettää ikimuistoisen joulun!

Siinä oli tämän tytön amerikkalainen joulu!



Seeya! <3

maanantai 22. joulukuuta 2014

HOLIDAY SPIRIT

Nyt on tämä tyttö tyytyväisesti joululomalla! Tähän asti joulu on tuntunut todella kaukaiselta ajatukselta mutta ylihuomennahan se joulu jo siellä kolkuttelee. Loma mun kohdalla alkoi jo viime keskiviikkona, jolloin suunnattiin Saran ja Julien kanssa ski campille lyhyen ajomatkan päässä olevaan Crystal Mountainiin. Leirillä meillä oli todella hauskaa muiden tiimiläisten kanssa syöden, tutustuen ja tietty hiihtäen. Muun muassa juostiin uimapuvuissa ulkona ilman kenkiä kun yritettiin metsästää lämpiä ulkoaltaita. Flunssalta terveisiä. Leiriltä kotiutumisen jälkeen tulikin loppu päivä vietettyä nukkuen lämpimän peiton alla, sillä seuraavana päivänä meillä oli vuorossa kavereiden keskeiset pikkujoulut. Tottapuhuen olin hieman laiska kuvaaja tuona iltana hehe, onnistuin sentään pari kuvaa räpsimään. Ohjelmassa meillä oli keksien tekoa, white elephant ( peli jossa kaikki tuovat joululahjan ja niitä sitten vaihdellaan randomisti), syömistä tottakai ja elokuvien Elf ja Frozen katselua. 



Keksin tekoa tanskalaisen vaihtarin kanssa



laadukas peilikuva ennen kaupungille lähtöä


Family potretti








Merry Christmas! <3

lauantai 13. joulukuuta 2014

CHRISTMAS PARADE

Mun viime viikonloppu oli jotakuinkin melko onnistunut. Tekemistä oli tarpeeksi, mutta aikaa löytyi ihan löhöilyllekkin ;). Pitkän viikon jälkeen oli mukava nukkua lauantai aamuna vähän pidempään ja vaan nauttia olostaan. Maddyn poikaystävä Jeffery tuli meille aamupäivällä ja kolmestaan me sitten katottiin jouluisia leffoja ja syötiin mac & cheechiä. Meidän perus viikonloppu siis haha.




                                      


Iltapäivälle meille olikin suunniteltuna muuta ohjelmaa, eli käytiin hakemassa saksalainen vaihtari Urte ja suunnattiin lyhyen ajomatkan päähän Mannisteehen, jossa pidettiin jokavuotinen jouluparaati. Jouluparaatia ja katuja oli tullut ihailemaan paljon ihmisiä kaikilta lähiseuduilta ja ne kadut oli kyllä ihan tupaten täynnä. Paraatiin kuuluin eri järjestöjä, high schoolien marching bändejä ja urheilujoukkueita, vanhoillisesti pukeutuneita ihmisiä, rekikoiria, hevosia ja tietty joulupukki (josta en harmi kyllä saanut kuvaa koska oli niin pimeää) Paraatin loppuhuipennuksena oli kun valtava joulukuusi tuotiin aukiolle ja sytytettiin jouluvalot. 

Kaduilla jaettiin paahdettuja 










Paraatin jälkeen mentiin vielä lyhyelle kävelylle puistoon, joka oli kokonaan koristeltu jouluisesti eriväristen valojen kanssa. Oli kyllä hyvä tapa herätellä vähän joulu fiilistä!



Jeffery & Alice 



Host vanhemmat Mark & Alice

Alice, Maddy, minä ja Urte 


Seeya <3!